syksy 2024

Kirjallisuusterapeuttinen ryhmä tohtoriopiskelijoille

Lämpimästi tervetuloa kirjallisuusterapian pariin! Ryhmä on suunnattu missä tahansa suomalaisessa tai ulkomaisessa yliopistossa väitöskirjaa työstäville tohtoriopiskelijoille, jotka haluavat jakaa kokemuksia erilaisista tutkijuuteen liittyvistä ilmiöistä yhdessä muiden kanssa. Voit olla yhtä hyvin vasta aloittanut, työn keskivaiheilla tai jo valmistautumassa lähitulevaisuudessa siintävään väitöstilaisuuteen.

Kirjallisuusterapia kuuluu luoviin ekspressiivisiin taideterapioihin. Työskentely tapahtuu kirjoittamalla, lukemalla ja yhdessä keskustelemalla. Tässä ryhmässä pääpaino on luovissa terapeuttisissa kirjoitusharjoituksissa, joiden pohjalta keskustellaan yhdessä. Tavoitteita ovat mm. tutkijan ammatillisen itsetuntemuksen kehittyminen, kokemusten jakaminen ja yhteisöllisyyden vahvistaminen. Henkilökohtaisia tavoitteita voivat lisäksi olla mm. pysähtyminen oman itsen ääreen, sisäisen kriitikon vaientaminen, itselle piiloon jääneiden ajatusten ja tunteiden käsitteleminen tai uusien näkökulmien saaminen.

Aiempaa luovan kirjoittamisen kokemusta tai kirjallisuuden tuntemusta ei tarvita. Kukin työskentelee ensisijaisesti itselleen ja säätelee, mitä ja miten haluaa jakaa muiden kanssa. Mukaan tarvitset vain avoimen mielen ja kirjoitusvälineet. Terapeuttisen ryhmän ilmapiiri on lämminhenkinen ja hyväksyvä.

Mukaan mahtuu 4–8 henkilöä

Toteutusmuoto:

Etäohjaus Zoomin välityksellä | Sitouduthan olemaan läsnä ja pitämään kameraa päällä yhteisen tilan luomiseksi

Aika:

seuraava ryhmä syksyllä 2024:
torstaisin 5.9.–24.10.2024 klo 18–19.30 | 8 etätapaamista

Osallistumismaksu:

190 € (sis. 24 % alv) | Laskutetaan sähköpostitse ennen ensimmäistä tapaamista

Lisätietoa:

Ohjaajana Isa Välimäki, kirjallisuustieteen väitöskirjatutkija, kirjallisuusterapiaohjaaja, kirjallisuusterapeuttikoulutuksessa (2023–2024). Ryhmä ei vastaa hoidollista psykoterapiaa, vaan on nk. aikuisten kasvuryhmä, jonka tavoitteena on tukea osallistujan sisäistä muutosta ja mielen hyvinvointia sekä tarjota ohjattua vertaistukea. Lisätietoa kirjallisuusterapiasta Suomen Kirjallisuusterapiayhdistyksen sivuilta: 

https://kirjallisuusterapia.net

Paikkoja vapaana